Elämän tarkoitus
Maaliskuun 7. 2010 Luokittelematon 1 KommenttiSinulle, joka etsit elämääsi todellista tarkoitusta
Humanistisessa yhteiskunnassamme ihmiset tavoittelevat monia asioita ja kuvittelevat, että niistä he löytävät elämälle tarkoituksen. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi menestys liike-elämässä, rikkaus, hyvät ihmissuhteet, hienot lapset, seksi, viihde, ihmisten auttaminen. Monet ihmiset ovat kertoneet, että saavutettuaan tavoittelemansa rikkaudet, ihmissuhteet ja nautinnot heillä oli silti sisimmässä syvä tyhjiö – tyhjyyden tunne, jota mikään ei tuntunut poistavan.
Mikä on elämän tarkoitus? Miten voin löytää elämääni päämäärän, tyytyväisyyden ja mielekkyyden? Onko minun mahdollista saada aikaan jotakin, jolla on pysyvää merkitystä? Valitettavan monet ihmiset eivät ole koskaan pysähtyneet miettimään elämän tarkoitusta. Vuosia myöhemmin he katsovat taaksepäin ja ihmettelevät, miksi heistä tuntuu niin tyhjältä, vaikka he ovat ehkä saavuttaneetkin sen, mihin olivat pyrkineet. Eräältä huippu-urheilijalta kysyttiin kerran, mitä hän olisi halunnut tietää aloittelevana pelaajana. Hän vastasi: ”Olisipa joku kertonut minulle, että kun pääsee huipulle, siellä ei ole mitään.” Monien tavoitteiden tyhjyys paljastuu vasta sitten, kun tavoitteeseen pyrkimisessä on kulunut vuosia hukkaan.
Koko ihmisen elämän tarkoitus on kiteytetty Apostolien tekojen luvun 17 jakeeseen 27: … “että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;”, jae 28: “sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme…” Tämä on koko ihmiselämän tärkein tarkoitus. Olisi aivan mieletöntä elää elämänsä saavuttaen kaiken mahdollisen ja sitten kuoltuaan joutua iäksi eroon Jumalasta! Mutta Jumala on tehnyt mahdolliseksi ikuisen onnen (Luuk. 23:43). Nyt tuo suhde Jumalan kanssa on mahdollista vain Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Kuinka sitten Jumalan voi löytää? Jeesus sanoo: “Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.”, Joh. 14:6. Jeesus on ainoa tie elävän Jumalan yhteyteen, mutta Jeesus ei ole ainoastaan tie, vaan hän on myös totuus ja elämä.
Elämän todellinen tarkoitus ei kuitenkaan löydy pelkästään siitä, että löytää Jeesuksen Pelastajana, niin ihanaa kuin se onkin. Elämän todellinen tarkoitus löytyy pikemminkin siitä, että ihminen alkaa seurata Jeesusta Hänen opetuslapsenaan, oppii Häneltä, viettää aikaa Hänen kanssaan Hänen Sanassaan, Raamatussa, on yhteydessä Häneen rukouksen kautta. Jos et ole uskossa, sanot todennäköisesti itsellesi: ”Tuo ei kyllä minusta kuulosta kovin mielenkiintoiselta tai mielekkäältä!” Mutta Jeesus sanoi seuraavasti:
”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt” (Matt. 11:28-30). ”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän” (Joh. 10:10b). ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä” (Matt. 16:24-25). ”Saat nauttia Herran hyvyyttä, hän antaa sinulle mitä sydämesi toivoo” (Ps. 37:4).
Jumalan tahto on hyvä meitä kohtaan, mutta Hän voi myös sallia meille tapahtua useita menetyksiä. Saatamme menettää työpaikkamme, ammattimme, puolisomme, perheemme, terveytemme, varamme ja usein vielä nämä kaikki, jotta me ymmärtäisimme, että nyt Herra on lähtenyt etsimään meitä. Herra on alkanut murskata astiaamme, jotta Hän voisi tehdä siitä samasta saven seoksesta uuden astian jaloa käyttöä varten, Herran käyttötarkoituksia varten.
Nämä kaikki jakeet kertovat siitä, että valinta on meidän. Voimme edelleen yrittää ohjata itse elämäämme, mistä seuraa elämän tyhjyys. Vaihtoehtoisesti voimme päättää etsiä kokosydämisesti Jumalaa ja Hänen tahtoaan elämässämme, mistä seuraa yltäkylläinen elämä, sydämen toiveiden täyttymys ja tyytyväisyyden ja mielekkyyden löytyminen. Asia on näin, koska Luojamme rakastaa meitä ja haluaa meidän parastamme. Se ei ehkä ole helpointa elämää, mutta mielekkäintä.
Rukous
“Tarvitsen sinua, Jeesus. Tunnustan sinulle kaikki syntini. Kadun syntejäni. Kiitos, että kuolit ristillä minun puolestani ja kärsit minulle kuuluvan rangaistuksen. Avaan nyt sydämeni oven sinulle ja vastaanotan sinut Herrakseni, Vapahtajakseni ja Pelastajakseni. Kiitos, että kuulit rukoukseni. Kiitos, että nyt kuulun sinulle ja sinä kuulut minulle. Opeta minua elämään omanasi. Kiitos Jeesus.”
Jeesus sanoo:
“…sitä joka luokseni tulee, minä en aja pois”
(Huom! Alla oleva mainos on googlen oma mainos, eikä liity blogiini!)

